World of Warcraft, osa 1

Aloin ensimmäistä kertaa pelata wowia vuoden 2008 syksyllä. Ajatus wowin aloittamisesta oli jo pitkään lymyillyt takaraivossa, mutta pelkäsin vähän menettäväni viimesenkin otteen oikeasta elämästä jos sille pelille antaudun. Asuin siinä vaiheessa Helsingissä, eikä mulla ollut siellä kavereita (olen kotoisin pienemmältä paikkakunnalta), joten ajankohta wowin aloittamiselle oli aika otollinen. Latasin ilmaisen trial-version ja kirjauduin sisään peliin. Pelkäsin kuollakseni muita pelaajia, koska tiesin olevani hirveä noob ja luulin että kaikki muut pelaajat ovat tosi pro. Kesti hetken ennen kuin edes tajusin miten hahmolla liikutaan... No onnistuin joka tapauksessa levuttamaan human rogueni jonnekin level 14:n tienoille. Siinä vaiheessa olin jo ostanut pelin ja varmaankin pelannut useamman viikon.

Jossain välissä sain erään kaverini houkuteltua mukaan pelaamaan, mutta hän halusi pelata Horden puolella, joten jouduin vaihtamaan puolta. En millään olisi halunnut, sillä luulin että kaikki Horden hahmot ja paikat ovat rumia ja ajattelin etten jaksa tuijottaa niitä rumia maisemia kovinkaan pitkään. Mutta olihan siellä onneksi Blood Elfit! Heh, vielä tänäkin päivänä ainakin 60% hahmoistani on Blood Elfejä. Rollasin siis Blood Elf hunterin. Jälkeenpäin miettien parhaita noob-hetkiä hunterin urallani on ollut se, kun sain ensimmäisen pettini enkä käyttänyt sitä ollenkaan pariinkymmeneen leveliin, sillä "se vain häiritsee pelaamistani". Eräs kaverin kaveri tosin pisti paremmaksi. Hän oli jo reilusti yli level 20 kun näki jonkun toisen hunterin pelaavan ja kysyi tältä: "How do you shoot those magic arrows?!". Kävi ilmi, että kaveri ei ollut laittanut ainuttakaan pistettä talent-puuhun, eikä käynyt kertaakaan trainerilla, vaan oli koko ajan käyttänyt pelkkää autoshottia!

En muista kuinka kauan mulla kesti levuttaa hunterini kahdeksaankymmeneen (WotLK oli siis jo tullut ulos), mutta kyllä siinä useampi kuukausi vierähti. En vielä ollut superkoukussa, joten pelailin silloin tällöin. Me ei taidettu edes levuttaa yhdessä sen kaverin kanssa joka mut Hordeen värväsi, mutta olen kiitollinen hänelle siitä, sillä nyt olen Horde-girl henkeen ja vereen.

Tein levuttaessani muutamia instoja toisen suomalaisen pelaajan kanssa, mutta needailin väärää gearia ja säikähdin kun muut groupissa olleet suuttuivat, joten hyvin pitkälti sooloilua se pelaaminen oli varmaankin ensimmäiset puoli vuotta. Kun olin muutaman levelin päässä 80:sta, mulle kuiskasi joku random tyyppi ja pyysi liittymään kiltaansa. Meinasin kieltäytyä, mutta rohkaistuin ja liityin lopulta kiltaan. Se oli ehkä wow-urani paras päätös. Kiltalaiset olivat enimmäkseen ystävällisiä ja auttavaisia, ja vaikka vieläkin pelkäsin muita pelaajia, olin nyt sentään killassa. Viimeiset levelit menivät aika hitaasti, vaikka silloin pelasinkin jo paljon enemmän. Muut pelit olivat jääneet melkein kokonaan ja pelasin vain wowia.

Jotta tästä ei tulisi ihan kauheaa wall-of-textiä, jatkan juttua seuraavassa merkinnässä. Cliffhanger *gasp*!